Opastus tandemhypylle

Opastus kestää noin 30 - 45 minuuttia. Aluksi tandemhyppymestari kertoo sinulle hieman Turun Laskuvarjourheilijoista, Suomen Ilmailuliitosta sekä tandemhypyn vakuutuksista. Tämän jälkeen alkaa varsinainen opetus. Koulutuksessa käydään läpi varusteet, koneessa oleminen, uloshyppy, vapaapudotus, varjon avaus ja varjon ohjailu sekä laskeutuminen. Koulutuksen apuna käytetään valokuvia ja videoita.

Kun maaopastus ja maassa harjoittelu on valmis, puetaan varusteet. Seuraavaksi kävellään parin sadan metrin päässä olevalle lentokoneelle. Vielä viimeiset tarkistukset ja hyppymestari kiinnittää sinut itseensä neljällä kiinnityskoukulla.

Tämän jälkeen kone lähtee rullaamaan kohti kiitorataa. Koneen nousu 4000 metrin korkeuteen kestää noin 30 minuuttia. Hieman ennen hyppyä hyppymestari kiristää valjaat vielä erittäin tiukalle ja tekee lopputarkistukset.

Uloshypyssä videokuvaaja avaa oven ja kiipeää koneen ulkopuolelle. Tämä on tandem-hyppyparille merkkinä siirtymisestä ovelle. Ovelle siirrytään yhdessä ja hyppymestari antaa merkin kuvaajalle, jotta uloshyppy tapahtuu kuvaajan kanssa yhtäaikaisesti. Näin kuvaaja pystyy kuvaamaan koko hypyn videolle. Koneesta pyritään ponnistamaan siten, että rintamasuunta osuu kohti erittäin kovaa ilmavirtaa. Vartaloa taivutetaan voimakkaasti taaksepäin ja polvia pidetään koukussa. Mikäli asentosi ei ole oikea, hyppymestari korjaa asentoa omalla vartalollaan. Näin saadaan turvallinen uloshyppy vaikka asentosi ei olisikaan oikea.

Kun asento on tasaantunut uloshypyn jälkeen, hyppymestari avaa noin metrin läpimittaisen jarruvarjon. Jarruvarjon tarkoitus on stabiloida vapaapudotusta ja hidastaa vapaapudotusnopeutta n. 200 km/h:ssa. Tällöin nopeus on sama kuin yhdellä hyppääjällä. Ilman jarruvarjoa nopeus kasvaisi yli 300km/h:ssa. Kun jarruvarjo on avattu, hyppymestari näyttää sinulle peukaloa, minkä jälkeen tiedät, että kaikki on sujunut hyvin.

Tämän jälkeen nautitaan vapaapudotuksesta ja hymyillään videokuvaajalle, joka kiertää ja kuvaa hyppyparia eri suunnista. Vapaapudotuksen aikana ei kuule puhetta tai huutoa. Korkeuden vähenemistä voit halutessasi seurata omasta korkeusmittaristasi.

1500 metrin korkeudessa hyppymestari näyttää sinulle ja kuvaajalle avausmerkin ja avaa varjon. Varjo avautuu pehmeästi. Tandem-hypyllä varjo avataan yli puolet korkeammalla kuin tavallisesti. Näin jää aikaa myös maisemien ihailuun.

Varjon avauduttua hyppymestari tarkistaa varjon, minkä jälkeen hän antaa sinulle käteen ohjauslenkit. Ohjauslenkeistä voitte yhdessä ohjailla varjoa vasemmalle ja oikealle. Ohjauslenkeistä myös jarrutetaan varjoa maahan tultaessa.

Varjon ollessa auki sinä ja hyppymestarisi voitte jutella rauhassa ja ihailla maisemia.

Reilun viiden minuutin varjolla lentämisen jälkeen on vuorossa laskeutuminen. Tällöin varjo ohjataan kohti vastatuulta, jolloin maahantulosta saadaan mahdollisimman pehmeä. Ennen maahantuloa nostat jalkasi ylös ja eteen sekä jalkaterät yhteen. Noinkymmenen metrin korkeudessa kuulet komennon: "Valmiina loppuvetoon", ja hetki sen jälkeen: "Vedä!" Tällöin vedetään molemmat ohjauslenkit alas ja varjo jarruttaa. Seuraavaksi laskeuduttekin jo maahan pehmeästi.

www.tlu.fi tandemhyppy alkeiskurssi