Laskuvarjohypyn ensiaskeleet

Ihminen on pitkään haaveillut ilmojen korkeuksista. Laskuvarjon historia alkaa jo paljon ennen kuin ihminen onnistui valloittamaan nämä korkeudet.

Tarinan mukaan Kiinan keisari Shun (2258-2208 e. Kr.) oli ensimmäinen ihminen, joka onnistui hyppäämään tornista laskuvarjolla. Keisarin isä oli aikeissa tappaa poikansa ja sytytti tuleen tornin, jonne poika oli piiloutunut. Kerrotaan, että Shun teki kartionmuotoisista olkihatuista laskuvarjon ja onnistui näin pakenemaan liekkejä.

Laskuvarjon varsinaisena keksijänä pidetään silti nerokasta taidemaalaria Leonado da Vinciä, joka oli myös teknisesti lahjakas. Teoksessa "Saggio delle opere di Leonardo da Vinci" on piirustus ja kuvaukset da Vincin laskuvarjosta. Keksintö on vuodelta 1485. Da Vinci kirjoitti silloin: "Jos ihmisellä olisi käytössä kankainen kupu, jonka kehyksen jokainen sivupituus on 12 jaardia (braccio) ja korkeus on myös 12 jaardia (braccio), hän voisi vaaratta hypätä mistä korkeudesta tahansa." Yksi Venetsian jaardi (braccio) on noin 64 cm: Näin ollen da Vincin rakennelman sivupituus sekä korkeus oli 7-9 m. Ei tiedetä, uskalsiko da Vinci koskaan hypätä tällä rakennelmallaan.

Seuraavat todisteet laskuvarjokokeiluista löytyvät vasta yli sata vuotta myöhemmältä ajalta. Toisin kuin edeltäjänsä tämä keksijä testasi rakennelmansa myös käytännössä ja todisti sen käyttökelpoisuuden.

Unkarilainen matemaatikko Fauste Veranzio syntyi Venetsiassa, jossa hän myös vietti suurimman osan elämästään. Vuonna 1617 hän julkaisi tekniikkaa käsittelevän artikkelin "Machine Novae addita declaratione latina, gallica et hispana", jossa on sekä kuva 'lentävästä ihmisestä' ('Homo volans') että kuvaus laskuvarjosta, jolla ihminen 'lentää'. Veranzio todisti jo silloin, että vasta tietyn putoamisajan kuluttua laskuvarjon alle on tiivistynyt niin paljon ilmaa, että ihmisen laskeutuminen maahan varjon varassa onnistuu turvallisella vajoamisnopeudella. Hän todisti myös, että laskuvarjon kantavaa pinta-alaa tulisi kasvattaa suhteessa siihen, mitä suurempi pudotettavan esineen paino on. Näistä kuvauksista päätellen uskotaan, että Veranzio itse hyppäsi keksimällään laskuvarjolla vuonna 1617 venetsialaisen kirkonkellon tornista.

Vaikka tämä hyppy olikin onnistunut, kului yli sata vuotta, ennen kuin ranskalaiset Joseph Montgolfier (hän keksi myöhemmin kuumailmapallon) ja Sebastian Lenormand keksivät laskuvarjon idean uudelleen. Montgolfier, joka tutki ilmanvastusta, suoritti tietojen mukaan vuonna 1779 tähän liittyviä pudotuskokeita, joissa hän käytti eläimiä. Avignonissa hän onnistui pudottamaan mm. laskuvarjolla varustetun lampaan useita kertoja paavin linnan tornista (35 m).

Fysiikan ja kemian professori Sebastian Lenormand suoritti vuonna 1783 Montpellierissä sarjan laskuvarjokokeita. Myös hän käytti kokeissaan aluksi eläimiä. Jatkossa hän kehitti kevyemmän ja suuremman laskuvarjon, jonka tarkat kuvaukset ovat säilyneet. Laskuvarjon kupu muodostui palttinalla päällystetystä kartiosta, jonka korkeus oli 2 m ja läpimitta 4.5 m. Jotta kangas olisi ilmatiivis, Lenormand vuorasi sisäpinnan kumilla. Pajunoksista rakennettua kehystä pitivät koossa 32 punosta. Tämän kehyksen varassa keksijä itse hyppäsi Montpellierin tähtitornista 26. joulukuuta 1783. Lenormand antoi keksinnölleen nimeksi 'parachute' (kreik./ransk. 'putoamista vastaan').

Kuumailmapallon keksiminen edisti laskuvarjoilun kehittymistä. Hyppypaikoiksi eivät kelvanneet enää talot, puut tai tornit, vaan nyt pyrittiin kuumailmapallolla vielä korkeammalle. Ilmapallopurjehtija Jean-Pierre Blanchard teki 3. kesäkuuta 1785 kokeita silkkivarjolla, jonka läpimitta oli 6 m. Näitä laskuvarjoja hän pudotti kuumailmapallostaan. Jatkokokeissa hän käytti myös lampaita ja koiria, mutta kokeet eivät aina onnistuneet toivotulla tavalla. Vuonna 1785 'Journal de Paris' -nimisessä lehdessä ilmestyi artikkeli, joka kertoo Lillessä 26. elokuuta 1785 tehdystä laskuvarjokokeesta, jossa pudotettiin koira. Tämä koe onnistui innostuneen yleisön iloksi hyvin. Kaksi vuotta myöhemmin Blanchard kehitti laskuvarjon, joka oli riittävän suuri kantaakseen ihmisen tai suuren eläimen. Ei tiedetä, uskalsiko hän itse kokeilla sitä.

Lukuisat sankarit jatkoivat tällä saralla. Yksi heistä oli Jaques Garnerin, jota voidaan sanoa ensimmäiseksi varsinaiseksi laskuvarjohyppääjäksi. Hän teki lokakuun 22. päivänä vuonna 1797 ensimmäisen dokumentoidun hypyn ilmapallosta. Pallo räjähti 700 metrissä, mutta kauhistuneen yleisön helpotukseksi Garnerin laskeutui pehmeästi. Hänen vaimonsa Genevieve hyppäsi ensimmäisenä naisena vuonna 1798. 11. syyskuuta 1802 Garner matkasi 8 minuuttia kestävällä kuumailmapallopurjehduksella Lontoon yläpuolelle. Saavutettuaan noin 2400 m korkeuden hän katkaisi kuumailmapallonsa punokset ja laskeutui gondoliin kiinnitetyn laskuvarjon varassa takaisin maahan 10000 katsojan todistaessa tapahtumaa. Laskuvarjon voimakkaat heilahtelut saivat Garnerin voimaan pahoin, mutta se ei haitannut riemuisasti sankariaan juhlivaa yleisöä.

Torsten Hoffmann

Lähteet:
Kurowski, Franz (1973) Das Buch der Fallschirmspringer. W.Fischer Verlag. Göttingen.
Lucas, John (1997) The silken canopy - A history of the parachute. Airlife Publishing Ltd. Shrewsbury.