Tuomaritoiminta
Mikä on se valkoista keppiä ja opaskoiraa vailla oleva puusilmäinen joukkio, joka maleksii kilpailujen aikana kentän laidalla ja häipyy välillä johonkin keksimään virheitä ja puutteita viimeisen päälle harjoitelleiden huippu-urheilijoiden suorituksista?
Joukkio on yksi joukkue, vaikka ei voi saadakaan kultaa tai kunniaa. Se ei näy ikinä lehtien otsikoissa. Se ei tee uusia uskomattomia ennätyksiä. Joukkio on tuomarit. Tuomarit, arvostelevat sääntöjen mukaisesti ja tasapuolisesti kaikkien joukkueiden ja osallistujien suoritukset ratkaistakseen osallistujien paremmuuden.
Tuomaritoiminta Suomessa tapahtuu Artistic-, T&T-, CF- ja FS- lajeissa. (Katso 'Kilpailutoiminta') Kansainvälisesti on lisäksi Paraski-laji, jota Suomessakin harrastaa pieni, mutta tiivis ryhmä. Tämän lajin kilpailuja Suomessa ei ole ollut vuosiin. Artistic lajeihin kuuluvat freestyle, freefly ja skysurf, T&T:een taito ja tarkkuus, CF on kupumuodostelma ja FS kuviohyppy.
Jokaiseen lajiin on omat tuomarit, vaikkakin osa tuomareista hallitsee useamman lajin tuomitsemisen.
Tuomarina Suomessa
Suomessa toimii pieni mutta aktiivinen tuomarijoukko. Osa on hypännyt ja kilpaillut paljonkin ennen tuomariuraansa, mutta osa on aloittanut tuomaroinnin vähäisemmällä hyppyuralla.
Uusia tuomareita on onneksi saatu koulutettua tasaiseen tahtiin, mutta vieläkään tuomareita ei ole liikaa. Osassa lajeista on vielä tällä hetkellä tuomaritilanne siedettävä ellei melkein hyvä, mutta osassa lajeista tuomaritilanne on rajamailla. Mikäli haluamme kilpailla myös näissä lajeissa, niin meidän on saatava koulutettua uusia tuomareita. Ilman tuomareita emme pysty kilpailemaan, ja ilman kilpailijoita emme pysty tuomaroimaan. Kumpiakin tarvitaan kehittämään lajia ja saamaan lajille kilpailuja ja näkyvyyttä.
Tuomarien koulutus tapahtuu kokeneimpien, usein kansainvälisissä kilpailuissa toimineiden tuomarien johdolla. Koulutus on ympärivuotista, mutta kiireisintä harjoitteluaikaa ovat kevät ja alkukesä. Tuomarit tiedostavat, että kilpailijat laittavat suuria summia harjoitteluun ja kilpailuihin ja heidän täytyy olla huippukunnossa taidoiltaan kilpailuissa. Muutenhan voisimme arpoa voittajat ilman, että kilpailuissa hypätään yhtään hyppyä.
Tuomarit toimivat täysin harrastuspohjalla. Harjoittelu, matkat tuomariseminaareihin, materiaalit yms. pitää maksaa jokaisen omasta pussista. Tuomariseminaarien tilavuokriin saadaan avustusta Suomen Ilmailuliitto ry:n (SIL) kilpailukomitealta tapauskohtaisesti, ja useimmiten koulutus tapahtuukin ilmaisissa tiloissa eri kerhoissa tai SIL:n tiloissa. Muissa kuin SM-kilpailuissa tuomarit maksavat usein matkansa, ruokansa, asumisensa jne itse. SM-kilpailuissa tuomarit saavat matkat halvinta kulkuneuvoa käyttäen sekä ruuan ja asumisen.
Tuomarioppilaaksi ja tuomariksi
Tuomariksi pääsy alkaa ottamalla yhteys kilpailukomiteaan tai johonkin tuomariin. Aluksi toimitaan oppilastuomarina, kunnes taidoiltaan ja kyvyiltään on valmis tuomariksi. Oppilastuomarina perehdytään kouluttavan tuomarin opastuksella sääntöihin ja tuomaritoimintaan sekä tuomaroidaan tuomarien ohjauksessa lajia.
Eri lajeissa on hieman eri tapoja päästä oppilastuomarista tuomariksi, mutta esim. FS-lajissa oppilastuomari joutuu suorittamaan kirjallisen kokeen, jossa testataan oppilaan sääntötiedot. Kirjallisessa kokeessa täytyy osata oikein vähintään 80% kysymyksistä. Evaluoinnissa tuomaroidaan vähintään 30 FS-hyppyä, ja niistä täytyy löytää vähintään 75% busteista (vai pasteista). Kun oppilas on läpäissyt kummankin kokeen, niin lajin vastuutuomari esittää kilpailukomitealle tämän hyväksymisen tuomariksi. Tämän jälkeen hän voi toimia tuomarina kansallisissa kilpailuissa. Tuomarin kelpoisuus pysyy voimassa, kun kahden vuoden aikana uusii hyväksytysti kokeet tai toimii hyväksytysti tuomarina vähintään kansallisen tason kilpailuissa.
Tuomarit pitävät toiminnastaan tuomarikirjaa oppilasajan alusta lähtien aivan samalla periaatteellaan kuin hyppääjät hypyistään.
Tuomariksi ulkomaille
Kun on päässyt kansalliseksi tuomariksi, on mahdollisuus tuomita kansallisen kilpailujen arvoisia kilpailuja muissakin maissa. Mikäli haluaa tuomaroida 1. kategorian kilpailuissa (MM-, World cup- ja WAG-kilpailuissa) on oltava FAI-tuomari.
Toimittuaan vähintään kaksissa kansallisen tason kilpailussa tuomarina on mahdollisuus osallistua FAI-tuomarikurssille, joka järjestetään tavallisimmin 1. kategorian kilpailuissa mutta joka voidaan järjestää erikseenkin. Läpäistyttyään FAI-tuomarikurssilla kirjallisen kokeen ja evaluoinnin on oikeus tuomita 1. kategorian kilpailuja. FAI-tuomarikelpoisuus pysyy voimassa, kun tuomitsee vähintään kahdessa kansallisen tason kilpailussa. Oikeus tuomita 1. kategorian kilpailuja pysyy, kun 2 vuoden aikana tuomitsee hyväksytysti 1. kategorian kilpailussa tai läpäisee erikseen järjestetyn evaluoinnin.
1. kategorian kilpailujen ylituomari valitsee haluamansa tuomarit kiinnostuksensa ilmaisseista FAI-tuomareista. Suomesta on vuosien varrella käynyt useita tuomareita 1. kategorian kilpailuissa, ja he ovat pärjänneet siellä loistavasti. He tuomitsevat jatkuvasti semifinaali- ja finaalikierroksia. Suomalainen tuomari eli T&T-lajin Grand Old Man Reijo Aittomäki on jopa valittu kisojen parhaaksi tuomariksi. FAI maksaa pääosan kansainvälisen kilpailun matkasta. Loput maksaa pääsääntöisesti tuomari itse. Paikan päällä järjestäjä maksaa asumisen, ruuat sekä liikkumisen. Silti kilpailumatkasta saa tai joutuu tuomari itse maksamaan useampia satoja euroja ja käyttämään osan kesä- ja/ tai talvilomastaan kilpailumatkaan, joka voi kestää yli 2 viikkoa kokonaisuudessaan.
Miksi tuomariksi?
Usein kysytään, mikä tuomaroinissa on se juttu. Olen miettinyt asiaa ja jutellut monen tuomarin kanssa, ja vastaus on kotimaasta ja lajista riippumatta oikeastaan aina sama. Tuomarointi tapahtuu usein ahtaissa huonosti ilmastoiduissa tiloissa. Istutaan sisällä ja katsotaan TV-ruutua usein yli 12 tuntia päivässä tai tarkkuudessa ollaan useita tunteja paahtavan auringon alla. Välillä tuomitaan puoleen yöhön asti. Koko ajan joutuu olemaan tarkkana. Virheet koskevat suuresti arvosteltavia henkilöitä ja joukkueita, mutta varmasti yhtä paljon ellei enemmän itse virheen tehnyttä tuomaria. Ruokaa saa syödä, jos ehtii eli aina tuomaroidaan, kuin vain on tuomaroitavaa. (World cupissa 2000 kävi minulle, että saimme luvan mennä syömään, ja kun ruoka oli lautasella, tuli käsky tuomaroimaan, ja ei kun ruoka mukaan ja syötiin tuomittavien hyppyjen välillä.) Kiitosta tulee harvoin, mutta joskus. Varsinkin maailman huippujoukkueet tulevat yleensä kiittämään kilpailujen jälkeen kädestä pitäen.
Tuomarointi on pirun kivaa. Tuomarit ovat yksi joukkue, ja he harjoittelevat yhdessä. He kannustavat toisiaan aina parempiin suorituksiin. He opettavat toinen toistaan. He kinaavat ja tappelevat yhdessä. He juhlivat yhdessä. He ovat joukkue!
Tuomarointia ei voi tai osaa selittää. Se on elettävä!
Nähdään tuomarikoulutuksessa tai ainakin kentällä.
Pasti-Pekka/ FS FAI tuomari
Mikäli olet kiinnostunut tuomaroinnista, ota rohkeasti yhteyttä Suomen Ilmailuliitto ry:n laskuvarjotoimikunnan kilpailukomiteaan.