Turun laskuvarjourheilijat ry:n kiilarilista
Lokakuun kiilarilista - kauden viimeiset kiilarit
Kausi 2011 on vihdoin taputeltu pakettiin. Kauden tuloksena saatiin kerholle 10 uutta kelpparia. Onnittelut!
Kelpparihyppyjen kiilarilistalla voiton vei tänä vuonna Ville K. 117 hypyllä. Kokonaishyppymäärässä mitaten eniten TLU-hyppyjä on Eliaksella, yhteensä 121 hyppyä. Taitaa olla kerhohistoriassa toista edeltävä kerta, kun oppilaana kauden aloittanut takoo itsensä kokonaislistan kärkeen...
Kauden kokonaissaldoksi tuli 2830 hyppyä. Kaiken kaikkiaan kaudella lennettiin 485 pokaa, joista yhdessä oli vain yksi hyppääjä ja kahdessa peräti 17 hyppääjää. Yleisin pokakoko oli 5 hyppääjää. Tällaisia pokia lennettiin 241 kappaletta eli 49,7 % kaikista lennetyistä pokista.
Kauden ensimmäinen hyppy hypättiin 12.2.2011 ja viimeinen 5.10.2011. Hyppypäiviä kaudelle kertyi kaiken kaikkiaan 102. Kaudella hypättiin 140 tandem-hyppyä ja 560 oppilaskoulutushyppyä. Aktiivisimman mesun tittelin kaappasi Mikko H. 124 oppilaspudotuksella. Aktiivisin radiokouluttaja oli Ville K., 12 radiokoulutettua oppilasta. Aktiivisin tandemmesu puolestaan oli Matti P., joka hyppäsi kauden aikana 48 tandemia. Pilottien ahkerin oli Mikko, jolle kertyi 119 lennettyä pokaa.
Hyppylajeista suosituimpana säilyi FF ja suosikkikorkeutena 4 kilometriä. Oppilashyppyjen osalta yleisin suoritus oli nova-taso, joita kaudella hypättiin 69. Seuraavaksi suosituin oppilashyppylaji oli jatkokoulutusluokan täytehyppy, joita kaudella hypättiin 67. Kolmannella sijalla olevaa FS-koulutusta hypättiin 59 hyppyä. Äärimmäisen olennaisena tietona mainittakoon, että oppilaiden suosikkivarjo päättyneellä kaudella oli oranssi 220 neliöjalkainen Navigator eli varjo numero 1.
Listat kauden päättyessä:
Kelpparit:
1. Ville K. 117
2. Aleksi L. 108
3. Jesse 106
4. Mikko H. 101
5. Elias 96
5. Anu 96
7. Klasu 69
8. Make 67
8. Kaarle 67
8. Matti P. 67
Oppilaat:
1. Anita 40
2. Mariela 36
3. Tommi 34
4. Satu V. 31
5. Jouni 25
5. Elias 25
7. Lauri K. 24
8. Vilho 21
9. Jenny 20
9. Eelis 20
Lentokoneen kapteenit:
1. Mikko 119
2. Thomas 92
3. Kaarle 77
4. Pertti 75
5. Joonas 62
6. Maiju 40
7. Harri 15
8. Keijo 9
Lista by Aleksi Laurikainen.
Anitalta PS. Tänä vuonna jaettiin Vuoden Kiilari -palkinto, joka on tehty OH-CHU:n vanhasta nokka-akselista. Pysti on äärettömän tyylikäs ja siihen oman nimen saaminen tulee ensi kaudella olemaan varmasti kovan kisan takana! Nyt palkinnossa on Eliaksen hieno tulos - 121 hyppyä. Akselissa riittää vielä pinta-alaa, ja epävirallisena tavoitteena on tietysti rikkoa aina edellisten kiilareiden ennätykset!